keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä

Lunta tuli vihdoin! Itsenäisyyspäivän aamuna oli maassa niin paljon lunta, ettei vielä tänä talvena ole nähty! Onneksi oli vapaapäivä, ja pääsin heti aamusta lähtemään koirien kanssa Joutsenoon.
Hevoset oli järjestänyt vähän ohjelmaa maanantaina. Hevoset oli tullu tarhan aidasta läpi ja juoksenteli ympäri pihaa. Onneksi pikkuveli oli kotona ja kävi kauraämpärin kanssa metsästämässä ne talliin.

Tästä kohdasta oli koko aita maassa, ainoastaan alin riuku oli säilynyt ehjänä.
Veikkaisin, että Amsu on riehunu tarhassa samalla tavalla ku laitumella, eikä jarrut olekaan pitäny kun aita on tullu vastaan. Toinen vaihtoehto on myös Elli, joka on yrittäny kurkotella muutamia vihreitä ruohonkorsia aidan toiselta puolelta ja jotenki onnistunut rikkomaan aitaa sen verran, että on mahtunu survoutumaan ulos tarhasta. Ja sitten Amsu on tullu perässä ja rikkonu loput aidasta. Amsu on sellanen, että kun sen paras kaveri Elli menee jonnekin, tulee Amsu aina perässä.

Epäilty numero yksi
Koirat oli ihan täpinöissään lumesta, varsinki Luca. Lucalla tais olla vihdoin sopiva ulkona karvojensa kanssa! Pojat sai taas juoksennella vapaana pelloilla, ja vauhtia riitti. Ihan uskomatonta miten nopeasti Nike kasvaa. Ensi viikolla on jo aika mennä 16 viikkoisen rokotukseen. Tuntuu kuin se olisi ihan vasta äsken tullut meille.

Luca nauttii lumesta (ja pallo on taas mukana)
Nike tarkistaa onko lumi syötävää
Ensin Nikestä oli vähän outoa, kun lunta oli tullut niin paljon. Se ei oikein tiennyt mitä sille tekisi. Eikä lumella todellakaan voinut istua, sehän oli ihan liian kylmää! Piti vain säälittävänä kyykkiä takajalkojen varassa.

Vantsu ja kikkurainen talvikarva
Kenttä oli edelleen hyvässä kunnossa, ja pystyin tekemään Amsun kanssa hyvän estetreenin. Kyllä on ilo hypätä hevosella, jolla toimii jarrut myös esteiden jälkeen. Vantsuun kun on tottunut, niin hidastava ja pidätteitä kuunteleva poni on ihan luksusta. Amsulla on parantunut keskittyminen hypätessä, nyt se hakeutuu esteille, eikä tee enää pahemmin ohi juoksemista. Myös jaloistaan se on niin varovainen, ettei pudotuksia usein tule. Loistoponi! Vantsulla olisin treenannut myös, mutta huomasin vasta ravissa, että se ontui hieman toista etustaan. Käynnissä oli ihan puhdas, eikä ulkoisesti jalassa ollut mitään, mutta ravissa aristus tuli esiin. Se on varmaan satuttanut jalkansa tarhasta karkaus episodissa. Tosi Vantsun tuuria. Jostain syystä se on aina Vantsu meidän hevosista jolle sattuu ja tapahtuu. Johtuu sen yliaktiivisesta luonteesta. Eiköhän ontuminen mene muutaman päivän levolla ohi.

Muutaman viikon kun vielä jaksaa käydä koulussa ja töissä, niin sitten alkaa onneksi loma! Odotan jo innolla, mitä kaikkea lomalla ehtii tehdä koirien sekä hevosten kanssa. Ja jouluna saa syödä paljon kinkkua ja suklaata, nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti